1996 lähtien olen valmentanut ihmisiä tekemään huikeita suorituksia. Alan yrittäjänä olen toiminut 2004 lähtien. Olen kouluttanut yli 15 000 ammattilaista entistäkin paremmaksi. Asiakkaani ovat pienistä työpaikoista pörssiyhtiöihin ja kaikkea siitä väliltä. Olen yksi maamme kokeneimmista kouluttajista ja alan konsulteista. Puh: 045 6366 022 matti(ät)hameenaho.fi www.hameenaho.fi
torstai 15. maaliskuuta 2018
Meissä kaikissa on vikoja.
Kukaan meistä ei ole täydellinen. Moni kyllä luulee olevansa. Mutta hänkin vain luulee.
Meistä jokaisella on omat vikansa, ja vahvuudet.
Joillakin on tarve huomautella toisille heidän puutteistaan. Auttaako se mitään? Onko se fiksua käyttäytymistä? En tiedä. Riippuu varmasti tilanteesta ja tavasta ilmaista itseään. Minä en huomauttele toisille hänen puutteista. En edes vaimolleni. No, hänellä niitä ei olekkaan.
Minä kerron mielummin ihmisille heidän vahvuuksista.
Mikään ei tietenkään koske kaikkia. Eikä tämäkään:
Olen saanut tutustua maamme parhaisiin myyjiin. Yllätten heistä monilla (ei siis kaikilla) on ainakin yksi yhteinen puutos. Heistä useimmat ovat saatanan huonoja matikassa. Kuten minäkin. Heitä ei kuitenkaan palkata työhön tekemään vaativia laskusuorituksia, joten tämä ei haittaa yhtään mitään.
Olen tavannut paljon ihmisiä, jotka ovat todella lahjakkaita kirjoittamaan. Mutta he eivät ole kovin hyviä puhumaan.
Olen tavannut vain 5 insinööriä, jotka ovat myynnissä huippuja. Olen muuten tavannut näitä myynti inssejä aika paljon. He ovat varmasti loistavia insinöörejä, mutta huonoja myyjiä.
Meillä on muutama tapa kommunikoida. Puhuminen on minun vahvuuteni.
Kirjoittaminen (kuten olette varmasti havainneet) on heikkouteni. Silti yritän ilmaista itseäni kirjoittamalla. Huolimatta, että osaamattomuuteni vituttaa toisia.
Tähän väliin tarkennus: Tämä kirjoitus on ihmisille joita en tunne. Olen asiasta kirjoitellut parin tuntemani kanssa, jotka ovat todella ihania ihmisiä. Tämä ei ole teille.
Sain vasta palautetta aiheesta, että kielioppi ei ole hallussani (Tästä syystä tätäkin juttua kirjoitan). Aloin miettimään, että miksen osaa asiaa joka koulussa opetettiin. Päädyin seuraavaan päätelmään. En ole varma, että onko diagnoosi oikea, mutta tässä se silti tulee:
Isäni kuoli kun olin neljä vuotias. Äitini jäi hirveen velkataakan alle. Hänellä oli parturi-kampaamo. Hän sai tehdä töitä yötä päivää, jotta vasta rakennettua taloa ei tarvitsisi myydä. Hänellä ei ollut virtaa kiinnostua koulustani. Läksyjäni ei ikinä tarkistettu. Koulustani ei juurikaan kyselty, oppimiseni ei jaksanut kiinnostaa. Kun en osannut, ei kukaan auttanut. Apua olisin kyllä tarvinnut ja paljon.
Valitettavasti minulla ei ollut opettajaa joka olisi tämän ymmärtänyt. En saanut heiltäkään tukea. Olin koko koulun kanssa tavallaan ihan yksin. En edes tiedä miten sen läpäisin. Henkinen kykyni oli aika huono. En osannut opiskella eikä se minua kiinnostanut. Olin jotenkin eksyksissä. En saanut itsestäni irti yhtään mitään.
En ole ihan varma, mutta olen melko varma että tuossa on syy etten oppinut koulussa juurikaan mitään. En edes kielioppia.
Muutama on väittänyt, että minua ei voi ottaa vakavasti koska en osaa kirjoittaa. Hyvä ystävä. Ei sinun tarvitsekkaan ottaa minua vakavasti. En minäkään ota. Katsos. Minua ei ole palkattu kirjoittamaan kuin kerran. (kirjoitin erääseen firmaan myynnin manuaalin. Siinä kerrottiin, että mitä ja miten he saavat enemmän kauppaa. Jos homma ei toimi niin miten se saadaan missäkin tilanteessa toimimaan.) Tämän älysin tarkistuttaa.
Minut palkataan aina puhumaan. Minun asiakkaani tietää, että puhuminen ja kirjoittaminen ovat ihan eri asioita.
He tietää, että osaan puhua niin hyvin että heillä alkaa tapahtua hyviä asioita sen ansiosta.
Jos vielä epäröit niin tässä on muutama asiakkaani: Kesko, Masku, LähiTapiola, Kiinteistömaailma,
Vaasan Oy, MediApu, Handelsbankken, IF, SKV, Würth, Holiday Club, Stemma, A-Lehdet....
Jos he tietää, että voivat hyötyä osaamisestani niin arvaa haittaako minua jos en vakuuta sinua?
Jos tapaat ihmisen joka änkyttää niin kerrotko hänelle, että olisi varmasti parempi jos puhuisit sujuvasti? Miksi et? Eikö sekin olisi fiksua? Jos minun pitäisi mielestäsi osata kirjoittaa niin kai hänenkin pitäisi osata puhua?
Onko yleensä tapana huomautella toisten puutteista? Saatko siitä paremman mielen itsellesi?
Tiedän, että se todellakin parantaa toisten oloa. Miten sinun kohdallasi?
Se, että sinullakin on puutteita joissakin asioissa ei tarkoita ettet olisi hyvä jossain toisessa. Jos et ole hyvä jossain niin tee sitä silti. Jos pidät siitä.
Omista vahvuuksistani tiedän, että minulla on hämmästyttävän hyvä tunneäly.
Esim: Kun menen yritykseen. Katselen ja kuuntelen hetken niin ymmärrän, että mikä siellä ei ole kunnossa. Usein vielä, että mistä se johtuu.
Kun juttelen ihmisen kanssa niin vaistoan lähes välittömästi jos hänellä joku painaa mieltä. Vaikken tuntisi häntä.
Osaan puhua ihmisille niin, että heidän asenne muuttuu nopeasti. (monien ammattilaisten mielestä tämä on mahdotonta).
Saan ihmiset avautumaan aroistakin asioista. Vaikkei he tuntisi minua.
Saan ihmiset puhumalla nostamaan suoritustasoaan huomattavasti. Saan heidät tekemään ihmeellisiä suorituksia.
Saan puhumalla työpaikkojen ilmapiirit kuntoon
Saan puhumalla työpaikka kiusaamiset loppumaan.
Olen saanut puhumalla tiimit myymään niin paljon, ettei sitä pidetty edes mahdollisena.
Minulla on myös vilpitön halu auttaa muita. Menen heti auttamaan kun joku outo tarvitsee kadulla apua. Siksi pidän työstänikin. Saan auttaa siinä muita.
Kun mietin vahvuuksiani niin tulee mieleen, että mihin vittuun minä kirjoitus taitoa edes tarvitsen? Minä nautin siitä että saan käyttää työssäni niitä taitoja joissa olen hyvä. Minulle riittää se, että asiakkaani tietää missä olen hyvä. En tosin kiistä, ettenkö mielummin olisi hyvä kirjoittaja. Mutta onko minulla mielenkiintoa alkaa opetella kielioppia? En tiedä. Lapseni on 2 luokalla, ehkä voisin lukea sitä heidän kanssa.:)
Voin tässä kertoa, että olen hyvä yllä olevissa asioissa. Lähes kaikissa muissa olen ihan huono. En osaa korjata mitään. Kun meillä on tehty remonttia niin minä olen se joka hakee kaupasta tavaraa ja tekee porukalle ruokaa ja keittää kahvia. Vaimo auttaa siinä remontissa. Minä autan eniten pysymällä kaukana siitä. Olen myös laskemisessa todella huono. En osaa tehdä käsillä mitään.
Minulla on yliluonnollisen hyvä muisti. Olen huomannut, että ihmiset muistaa aika huonosti mitä kenenkin kanssa puhuvat. Minä muistan ne hyvin. Ja siitä huolimatta, että tapaan ihmisiä paljon enemmän kuin monet yhteensä. Myös kasvomuistini on loistava. Nimimuisti on paska.
Minulla ja sinulla on siis puutteet ja vahvuudet. Ne tekevät sinusta sen mikä sinä olet.
Minua ei puutteeni häiritse paskan vertaa. Kun ne alkaa häiritsemään niin alan kehittämään niitä.
Tee sinä samoin. Muuten älä ota ressiä asiasta.
Te jotka jaksatte lukea kirjoituksiani niin huomasitteko että mitä hyvää tässä kirjoituksessa oli?
En puhunut sanaakaan siitä, mitä johtajat voisi tehdä toisin. :)
Terveisin
Matti Hämeenaho
Yritysvalmentaja & Ongelmien korjaaja
Puh: 045 - 6366 022
matti(ätt)hameenaho.fi
www.hameenaho.fi
Twitter: @MattiHameenaho
LinkedIn: Matti Hämeenaho
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti