1996 lähtien olen valmentanut ihmisiä tekemään huikeita suorituksia. Alan yrittäjänä olen toiminut 2004 lähtien. Olen kouluttanut yli 15 000 ammattilaista entistäkin paremmaksi. Asiakkaani ovat pienistä työpaikoista pörssiyhtiöihin ja kaikkea siitä väliltä. Olen yksi maamme kokeneimmista kouluttajista ja alan konsulteista. Puh: 045 6366 022 matti(ät)hameenaho.fi www.hameenaho.fi
keskiviikko 23. lokakuuta 2019
Pomo jonka alaisuudessa kiusataan.
Tiedättekö, että työpaikkakiusaamista on paljon enemmän kuin uskommekaan.
Ja tämä on surullista. Yleensä kiusaaminen alkaa lapsella joskus ala-, ja ylä-asteella. Olen tullut siihen tulokseen, että aikuinen joka kiusaa on jäänyt henkiseltä kehitykseltä jonnekkin koululaisen tasolle. Hän ei kykene asettumaan toisen asemaan, eikä ajattelemaan miltä toisesta tuntuu. Tai hän saattaa nauttia kun saa henkisesti satuttaa toista. Hänen tunteensa ei ole kehittynyt aikuisen tasolle.
Mutta mikä työpaikkakiusaamista on surullista? Se, että on hirveä määrä pomoja jotka tietää että hänen työpaikalla kiusataan, mutta hän ei puutu siihen. Kiusaaminen jätetään tarkoituksella näkemättä ja kuvitellaan ettei sitä ole olemassakaan.
Jopa minä tiedän kaksi tapausta joissa kiusatun aikuisen voimat ovat loppuneet ja hän on tappanut itsensä. Molemmilta jäi vaimo ja pienet lapset ilman isää. Jos minäkin tiedän kaksi tapausta, niin niitä täytyy olla oikesati paljon enemmän. Arvon pomo, joka ei saa asialle tehtyä mitään: Haluatko kantaa syyllisyyttä tällaisesta? Mieti tätä. Koska tämä voi joku päivä olla edessäsi. Ikinä emme etukäteen tiedä, kuka sen tekee ja kuka ei. Usein itsemurhan tehnyt on se josta ei olisi ikinä uskonut.
Pomon vastuulla on myös ikävät ja vaikeat asiat. Halusit tai et. Siksi pomolle maksetaan suurempaa palkkaa. Jos et ole kykenevä kantamaan vastuutasi ja lopettamaan kiusaamista niin apua on tarjolla. On aivan normaalia käyttää tällaisissa asioissa ulkopuolista apua. Minä ja moni kolleegani selvittelemme näitä juttuja monet vuodessa. Jos et saa asiaa kuntoon niin soita vaikka minulle 045 6366022. Olen tähän mennessä onnistunut 100%.
Kiusaaminen vaikuttaa koko kiusatun perheeseen. Siitä kärsii myös hänen lapset sekä puoliso. Jos kiusaamista ei saada loppumaan, eikä kiusattu saa aikaan vaihtaa työpaikkaa on edessä hänen henkinen sairastuminen. Kiusaaminen kuluttaa aikuisenkin loppuun. Toiset kestää kauemmin ja toiset vähemmän. Mutta tämä on edessä. Tätäkö haluat? Ajattele mitä saamattomuutesi voikaan tehdä? Oletko ihan varma, että sinusta on pomoksi? Vastaus: Jos et saa itse asiaa hoidettua etkä saa pyydettyä apua henkilöltä joka sen hoitaa, niin sinusta ei ole pomoksi.
Kun itse olin pomo niin sanoin kaikille jo haastattelussa: Täällä ei kiusata ketään. Se joka kiusaa jotain saa lähteä heti. Kukaan ei kiusannut ikinä ketään.
Kun pomo ei puutu kiusaamiseen, siitä tulee tällöin sallittu. Pomo joka sallii tällaisen on työntekijöiden silmissä ihan paska pomo, jota ei arvista kukaan. Arvostus ansaitaan osaltaan niin, että pystyy toimimaan haasteiden kanssa. Kaikki osaa olla silloin kun menee hyvin. Veri punnitaan haasteissa ja vaikeissa tilanteissa. Hyvä pomo. Laita stoppi kiusaamiselle. Nyt.
Kiitos.
T: Matti Hämeenaho
#työpaikkakiusaaminen #työhyvinvointi #työssäjaksaminen
tiistai 22. lokakuuta 2019
Buukkauskoulutus Helsingissä ti12.11.
Terve!
Pidän buukkauskoulutuksen Helsingissä tiistaina 12.11. klo 9.00 - noin 11.15.
Paikka on vielä auki. Valitsen paikan jonne
on helppo tulla autolla ja parkkipaikkoja on riittävästi lähettyvillä.
Koulutuksessa käyn läpi kaikki asiat, joilla saadaan tapaamiset sovittua. Olen kouluttanut näitä oppeja lähes kaikkien alojen myyjille. Kun tekee juuri oppien mukaan niin B2B myyjät saavat tapaamisia 80% pullilla. Koulutus sopii kaikille jotka sopivat tapaamisia puhelimella.
Opetan, miten tapaamiset sovitaan hyvällä, eikä väkisin vääntämällä. Muutenhan tässä ei olisikaan mitää järkeä.
Kerron myös kaikki ne asiat, joiden takia buukkaaminen ei tahdo onnistua. 80% töpeksii itse tekemällä asiat väärin. Sitten selitetään, ettei ihmiset enään halua tavata tai heillä ei ole millään aikaa tapaamisille.
Nämä virheet pitää tietää, niin osaatte korjata ne. Samat opit sopii, jos soitatte houkutellaksenne asiakkaat toimistollenne käymään.
Yhdessä aamupäivässä opitte miten saatte buukkaamisesta mukavaa ja helppoa.
Kun teette asiat oikein, buukkaminen muuttuu helpoksi ja mukavaksi. -> Aletaan soittamaan enemmän. -> asiakastapaamisia alkaa tulla lisää.
Hinta on vain 295€ + alv24%/hlö.
Ilmoittaudu laittamalla maililla/viestillä työpaikan ja osallistujien nimen tai nimet: matti(ätt)hameenaho.fi
whatsapilla ja viestillä: 045 6366 022
Terveisin
Matti Hämeenaho
#buukkauskoulutus
#myyntikoulutus
#myyntivalmennus
#asiakaskäyntien sopiminen
#asiakastapaaminen
#buukkaaminen
torstai 10. lokakuuta 2019
Johtaja! Näin saat huikeita tuloksia:
Olen kiertänyt satoja työpaikkoja 2004 lähtien. Olen ollut pomona sadoille myyjille. Pomona ollessani tein älyttömät määrät virheitä. Mutta otin niistä opiksi. Enimmäkseen teimme sellaisia myyntejä, mitä ei edes pidetty mahdollisina. Rikoimme rajoja ja teimme ennätyksiä. Joten paljon tuli tehtyä oikeita asioita oikein. Työpaikkoja kierrellessä olen nähnyt kaikki mahdolliset ja mahdottomat johtamismallit. Olen siis nähnyt ja kokenut käytännössä mitä mistäkin oikeasti seuraa. Tämän kaiken kokemuksen perusteella, kerron teille miten saatte aikaan huikeita tuloksia.
Minut yhdistetään usein myynninjohtamisen valmentamiseen. Mutta olen ollut töissä paljon muuallakin. Nämä opit koskee teitä, jotka teette töitä ihmisten johtajana. (poislukien kirurgien pomot). Olen julkaissut aiheesta myös videon. Halusin kuitenkin kirjoittaa asiat uudestaan, koska eihän kaikki katso videoita.
Korostan, että tämä asia ei auta jos suurin osa muista asioista (joita tässä ei mainita) on perseellään. Jos ne ovat kunnossa niin tästä saat sen pisteen i:n päälle. Tällä saatte otettua sen ratkaisevan askeleen muihin verrattuna.
Kaikki alkoi siitä, kun aloin miettimään mistä tulee hurmospäivät ja paskapäivät. Kaikki koostuu aina jostakin. Kuten tiedämme, hurmospäivinä kauppa käy ja kaikilla on hauskaa. Virheitäkin tulee, mutta ne eivät haittaa. Mietimme yhdessä ja jokaisen kanssa erikseen miten hän saa itsestään sen hurmosfiiliksen päälle. Minä mietin, mitä voin pomona tehdä. Tässä tulee heti esiin yksi yleisimmistä pomo virheestä: Ajatellaan tavallaan oikein, että virheitä vähentämällä päästään eteenpäin. Mutta päästäänkö oikeasti? Hurmospäivät ovat niitä jotka näyttää todellisen potentiaalin. Moni ei usko, että hurmospäiviä voi lisätä. Kyllä muuten voi ja ihan helvetisti voikin. Kun asiat alkaa sujumaan niin luvut muuttuu. Hurmospäiviä tulee enemmän ja enemmän. Paskapäivän tulokset ovat kohta samoja kuin entisen huippupäivän. Tuleeko hurmospäivänä virheitä? Tulee, koska niistä ei pääse eroon kuin kuolemalla. Kun hurmospäivänäkin tulee virheitä, niin miksei ne haittaa silloin tuloksen tekemistä? Koska ne eivät haittaa oikeesti muutenkaan. Nimittäin asiakkaanne ostaa ihmiseltä. Ihminen tekee virheitä. Hän ei osta täydelliseltä myyjältä. Hurmostilassa on kysymys huikeasta fiiliksestä. Esitän sinulle kysymyksen: Kenelle tulee huikea fiilis, kun osoitat hänestä 1-5 virhettä? Nouseeko sinun fiilis kun pomosi osoittaa sinusta virheitä? Ei muuten nouse. Eikä nouse oikeestaan kenelläkään. Joten kannattaako niistä tehdä niin isoa numeroa? Ei kannata. Et pääse eroon niistä kuitenkaan. Et vaikka tekisit niistä vieläkin isomman numeron. Eli osoittamalla virheitä estät itse hurmospäivien syntymistä. Hyväksy, että virheitä tulee olemaan.
Kun ihminen yrittää päästä eroon virheistä, niin hänen pää ei toimi niin hyvin kuin voisi. Hän ei ole silloin parhaimmillaan. Hän vetää käsijarru päällä. Hänen täytyy olla parhaimmillaan saadakseen hurmos päälle. Sinun pitää luottaa, että hän osaa. Jos et osaa luottaa, niin opettele heti. Kannusta ja kerro, että kyllä hän osaa. Kerro, että kun tulee virheitä niin ei siihen kuole. Virheitä tulee ja menee. Ei tehdä niistä numeroa. Pyritään niistä eroon kuten pikkuasioista kuuluukin. (ymmärrän toki, että on isojakin ja vakaviakin virheitä, jotka vaativat eritason käsittelyt). Itseasiassa näin toimimalla virheitä alkaa tulla vähemmän.
Eli kannusta ihmisiä tekemään. Luo ympäristö, jossa virheistä ei hirtetä. Kannusta heitä olemaan rohkea ja oma itsensä. Sinä luotat, että hän osaa. Tämän annat näkyä ja kuulua. Näin ihmiset alkaa vapautumaan niin alkaa tapahtua hyviä asioita. Ala kertomaan ihmisille heidän hyviä puolia. Etsi jokaisesta useampia. Kyllä niitä on jokaisella monia. Vaikka ei liittyisi edes työhön. Sinä alat siis kertomaan heille heidän hyviä ominaisuuksia. Syystä, että kun kuulemme kehuja niin alamme voida paremmin. Päämme toimii paremmin, olemme paremmalla fiiliksellä. Itseluottamus paranee, Paremmalla fiiliksellä ja itseluottamuksella tulee enemmän onnistumisia ja parempaa työnjälkeä yleensäkin. Ihmisillä on oikeesti paljon enemmän taitoa ja osaamista kuin he itsekkään tietävät. Kannustamalla ja kehumalla nämä ominaisuudet alkavat tulla esiin. Virheitä osoittamalla ne menee syvemmälle piiloon.
Tässä on se johtamismalli jolla tulee parhaat onnistumiset alalla kuin alalla. Kuten alussa kerroin, niin päästäksesi hienoihin saavutuksiin pitää muutkin asiat johtamistavoissa olla kunnossa. Mutta et tarvitse mitään uusia tuulia johtamiseen. Kannusta ja kehu. Olen auttanut monia pomoja saamaan nämä asiat käytäntöön. Mitä siitä on seurannut esim myynnin pomoille? Setämies kertoo: Yleensä kymmenen myyjän tiimissä on 2 huippu myyjää. 6 ok myyjää ja 2 huonoa. Mietippä eroa: Näissä onkin 6-8 huippua ja ne 2-4 on siinä ihan kannoilla. Laske mitä tämä tekee tiimin tulokselle.
Saa kommentoida ja jakaa.
Matti Hämeenaho matti[ätt)hameenaho.fi www.hameenaho.fi Puh: 045 6366022
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)