tiistai 23. elokuuta 2016





Apuja työpaikan hakemiseen.

Olen ollut vuosikausia esimiehenä, jolloin olen rekrytoinut paljon ihmisiä. Konsulttina toimiessani (14 vuotta) olen auttanut monia yrityksiä rekrytoinnissa. En ole laskenut, mutta olen lukenut varmasti jonkun tuhannen hakemusta. Kirjoituksessa olevat näkemykset pohjautuvat omaan kokemukseen sekä useisiin keskusteluihin rekryjä tekevien ihmisten kanssa. Nämä jutut eivät tietenkään ole absoluuttista totuutta.  Jokainen rekrytoija on oma persoonansa ja suhtautuu asioihin omalla tavallaan.

Jos olet lähettänyt jo paljon hakemuksia eikä vastausta ole kuulunut yhdestäkään, niin viimeistään silloin on aika tunnustaa faktat. Hakemus ei herätä mitään hyvää fiilistä saatikka kiinnostusta sinua kohtaan. (Jos olen väärässä niin hakemuksesi tuottaa sinulle haastatteluja)
Tällöin on aika tuunata hakemus uuteen uskoon.  Koska samaa hakemusta ei ole mitään järkeä lähetellä loputtomiin jos se ei toimi. Idiootti toimii niin, että tekee samalla tavalla ja toivoo eri lopputulosta.

Mitä kannattaa ensimmäisenä tehdä: Mieti, että olet itse rekrytoimassa ja edessäsi on 200 hakemusta.
Näistä 190 on lähes toistensa kopioita.
Työkokemus luetteloitu, ei juurikaan mainittuna ominaisuuksista muuta kuin "olen ahkera ja nopea oppimaan uutta". Harrastuksena on kävely (ehkä jopa koiran kanssa) ja lukeminen.  Jos tällaisia on 190 joista yksi on sinun, niin miten nouset sieltä esiin? Kerroppa se itsellesi. No minä kerron sen sinulle: Et mitenkään.

Mieti, että miksi työnantaja tarvitsee työntekijän ja mitä hän siltä haluaa. Jos hän etsii hitsaria niin ei kannata mainita, että osaat hitsata. Sinun pitää mainita, että osaat hitsata niin hienosti, että asiakas liikuttuu kyyneliin kun hän katsoo saumaa! Kukaan ei halua töihin keskiverto tyyppiä vaan helvetin kovan ammattilaisen, oli ala mikä tahansa. (Ymmärrän ongelman jos sinulla ei ole kokemusta, mutta älä vielä masennu. Palaan tähän myöhemmin). Jos sinä et kehu osaamistasi kunnolla niin joku niistä 200 kehuu ja pääsee haastatteluun. Eli tarkenna osaamisestasi kertomista. Ole kuitenkin rehellinen. Erääseen yritykseen palkattiin kaveri joka kehui olevansa todella hyvä tekemään remontteja. Hänet päästettiin remppaan asiakkaan taloa. Hän oli siellä pari päivää touhunnut kun pomo meni käymään. Siellä selvisi, ettei se kaveri osannut yhtään mitään. Oli siis aiheuttanut vahinkoa vanhan pariskunnan talossa. Lähtöhän hänelle tuli ja toivottavasti korvausvaatimus perään.

Käytä hetki aikaa ja mieti missä/miten olet todella hyvä työssäsi. Kerro tämä hakemuksessa.
Käytä enemmän aikaa ja mieti miten työnantaja voi hyötyä osaamisestasi. Kerro tämä hakemuksessa.
Jos sinulla on erityis osaamista niin olet hullu jos et tästä kerro mitään. Älä mieti liikaa, että onko sitä sopivaa mainita. Jos sitä taitoa käytetään edes joissakin yrityksissä niin kerro ja perustele miten siitä voi olla hyötyä. En tarkoita sitä, että jos osaat esim heittää palloa taaksepäin tarkasti. Vaan sellaista jota voi töissä hyödyntää.

Kun kirjoitat hakemukseen harrastuksia niin älä vaan kirjoita kävely ja lukeminen. Tämä tarkoittaa oikeasti sitä, ettei sinulla ole harrastuksia ja jotain piti vain keksiä. Nämä harrastukset ovat muuten yllättävän monessa hakemuksessa.

Nyt siitä jos sinulla ei sitä työkokemusta ole. Meillä kaikilla on varmasti joitakin hyviä ominaisuuksia. Mieti omiasi ja mieti miten ne työnantajaa hyödyntää. Sinun pitää kertoa nämä hakemuksessa niin, että ne varmasti ymmärretään. Valehdella ei saa. Koeajalla varmasti huomataan jos on turhia lupaillut. Perustele hyvin, että miksi sinut kannattaisi palkata.

Itse olen ollut maailman surkein kirjoittamaan hakemuksia mutta aika hyvä puhumaan enkä silti ole työttömyydestä kärsinyt. Koska olen tiennyt, että jos kirjoitan hakemuksen niin en pääse ikinä haastatteluun. Olen jättänyt hakemukset kirjoittamatta ja soittanut firmaan ja puhunut itseni haastatteluun ja siellä taas töihin. Onnistuu se näinkin. Et voi hävitä mitään, vain voittaa.

Kun olet lähettänyt hakemuksen niin on hyvä soittaa perään jollain tekosyyllä. Kysy vaikka, että onko hakemus tullut perille. Samalla yrität tietysti saada sovittua haastattelu aikaa. Ihan sama mitä itse tällaisesta ajattelet. Rekrytoija arvostaa aktiivisuutta ja hänelle tulee tunne, että oikeasti haluat töitä. Jos ei tärppää niin yritä uudestaan niin hän arvostaa sinua enemmän. Muista tämä: Jos sinä et soita niin jokut muut soittaa kuitenkin ja puhuu itsensä haastatteluun. Muista taas: Voit vaan voittaa, et hävitä.

Ainakin minun mielestä on sairaan tylsää lukea ns. viralliseen tyyliin kirjoitettuja hakemuksia. Ne ovat vaan niin tylsiä ja antaa hakijasta tylsän kuvan. Niissä ei nouse persoona esiin sitten yhtään.
Tosin olen rekrynnyt pääasiassa myynti alalle, jossa kuivat henkilöt eivät pärjää kuitenkaan. Ehkä jossain valtion virastossa kuiva tyyli sopii paremmin?

Kun olet kirjoittanut hakemuksen niin näytä sitä muutamalle ja kysy mielipidettä. Ja vaadi sanomaan jos se on surkea. Ihminen on sokea omalla toiminnalle. Oma kirjoitus saattaa näyttää itsestä maailmaa mullistavalta, mutta kaikki muut ovat ihan erimieltä. Työhakemuksen kanssa on tärkeämpi, että muut pitävät sitä hyvänä.

Sitten vielä vähän haastattelusta. Muista, että kaveri saattaa haastatella yli 10 henkilöä päivässä. Kokemuksella voin sanoa, että päivän jälkeen ei monikaan jää mieleen. Ketkä sitten jää? Ne jotka juttelee, kyselee lisäkysymyksiä, tarkennuksia... Nämä kertovat, että hakija on kiinnostunut. Jos olet hiljainen ja ujo niin harjoittele haastattelua jonkun kanssa. Mielellään hankalia kysymyksiä. Jankkaa niitä monia kertoja niin alkaa sujumaan. Pahinta on, ettet puhu mitään ja vastaat kysyttäessä "kyllä tai ei".

Hommaa sitten nimelläsi oleva mailiosoite. Arvaa kuinka hyvän vaikutuksen tekee joku ärtynytsuoli666@hotmail.com.

Yleisimmät valheet hakemuksessa: Olen ahkera, haluan oppia uutta, olen tunnollinen....Monella nämä pitää koeajan, mutta yllättävän monella nämä unohtuu sen jälkeen.  Kun saat työpaikan niin muista pitää lupaamasi asiat koko työsuhteen ajan.

Toivottavasti saat tästä joitain tärppejä työn hakemiseen. Sitten vaan paperia menemään, onnea ja menestystä!

Matti Hämeenaho
Seuraa: Twitter: @MattiHameenaho    LinkedIn: Matti Hämeenaho   www.hameenaho.fi