maanantai 28. toukokuuta 2018

Mihin perustuu asiakkaiden mielestä parhaiten toimiva esimiesvalmennus?





Kävin juuri kouluttamassa erään kaupungin johtajia. Kun sieltä ajelin Kuopioon seuraavalle keikalle niin autossa tuli mieleen, että voisin viimein jo avata että mihin esimiesvalmennukseni perustuu.
Eli pitemmittä puheitta suoraan asiaan:

Paras oppihan ei tule kirjoista vaan tekemällä ja olemalla siellä missä tapahtuu.
Pitää nähdä käytännössä, että miten mikäkin asia oikeasti vaikuttaa. Mielummin useita kertoja, koska vaikuttavia/muuttuvia tekijöitä voi olla useita. Jos näkeminen ja kokeminen puuttuu, mennään arvailun varassa.

Paras oppimisen paikka oli itselle kun menin töihin ovelta ovelle myyntiin. Kuvittelin jo ennen tätä, että olen huippumyyjä. Siellä ymmärsin, etten oikeasti tiennytkään myynnistä oikein mitään.
Eli tämä paikka oli kuin lottovoitto oman kehittymisen kannalta.

Ajattele tätä: Kun olet kotona ja ovikellosi soi. Oven takana on myyjä. Mitä mieleesi tulee? Tuskin mitään kovin kauniita ajatuksia. Oikeasti ajattelet, että miten pääset tästä tyypistä eroon mahdollisimman nopeasti. Eli tämä on se myyjän lähtötilanne ovelta ovelle myynnissä! Opin, että tästä haastavasta tilanteesta huolimatta pystymme myymään 80% kaikista asiakkaista HYVÄLLÄ!
Kun teemme tietyt asiat oikein ja POMO auttaa tässä. Jos pomo ei auta niin prosentit ovat paljon alhaisempia. (kts teidän prosentteeja).
Eli opin paljon todella arvokkaita asioita. Tärkein on se, mikä puuttuu 90% pomoista. He ei ymmärrä, että kuinka paljon enemmän voisikaan tehdä kun asiat tehdään hieman eritavalla. He tyytyvät siihen, kun prosentti on 10-20% Kun se voisi olla sen 80%!
Joten tämä esimiesvalmennus on sitä, että miten ihmiset saadaan myymään 80% asiakkaista hyvällä. Ei tyrkyttämällä ja väkisin vääntämällä.

Miten sitten opin motivoimaan ihmisiä näihin koviin suorituksiin? Tähän liittyi olennaisesti se, että tiesin/uskoin jokaisen voivan myydä 80% asiakkaista. Kerroin työntekijöille tämän. Kerroin myös, että autan heitä tässä.
Pidin joka aamu myyjille palaverin, jonka tarkoitus oli psyykata heidät sellaiseen hurmostilaan jossa he ovat parhaimmillaan.
Paras mahdollisuus tällaiseen toimintaan oli kun seuraava työpaikkani oli Sanomien lehtimyynti- toimisto Oulussa. Kun pitää palaverin lehtimyyjille niin siinä näkee 10 minuutissa, että toimiko puheeni vai ei. Jos ei toiminut niin piti kehittää parempi puhe.
Luotin puheen voimaan. Kun pidin huonon palaverin niin kauppa ei käynyt tarpeeksi hyvin. Kun pidin loistavan palaverin niin hurmos oli päällä ja kauppa kävi todella kuumana. Tekemällä opin, että miten ihmisille on puhuttava jotta he saavat aikaan parempia suorituksia.
Myyntikoulutukseni, jolla on tehty joka paikassa huikeita myyntejä pohjautuu myös tähän.

Olen kouluttanut 14 vuoden aikana paljon muitakin kuin myynnin pomoja.
Tämä valmennus pohjautuu valtavaan kokemukseen erilaisista työpaikoista.  Kun on ollut sadoissa erilaisissa paikoissa niin näkee väkisinkin kaikenlaista. Millaisella johtamisella saadaan mitäkin aikaiseksi. Hyvässä ja pahassa. Kerron teille ne pahat asiat, jotta osaatte välttää ne. Ja koska noin 80-90% pomoista tekee samoja virheitä hoksaamatta mitä niistä seuraa. Nämä virheet saavat aikaan väsymistä, huonoa motivaatiota, ylimääräisiä sairaslomia, hyvin tyyppien lähtemistä kilpailijalle,
ne laskee työpaikan fiilistä ihan sikana. Ja mikä parasta: Tämä pomo syyllistää näistä työntekijöitä.
Kun nämä virheet käännetään paremmanlaatuiseksi toiminnaksi, saadaan aikaan ihmeellisiä tuloksia. Kuten ed. mainitut ongelmat poistuvat! Aika iso asia kun kuuntelee puheitani 3-4 tuntia.

Tässä valmennuksessa on muutama outo seikka:

Kaikki perustuu käytäntöön. Kaikki on käytännössä koettuja asioita. Hyvät ja huonot. Eli ei ensimmäistäkään arvausta tai "Minusta tuntuu" juttua. Koulutus perustuu siis siihen, miten maamme parhaat pomot tekevät tuloksensa. Näillä opeilla maamme parhaat työpaikat saavat kaiken hyvän aikaan.

Ei ensimmäistäkään sivistyssanaa tai ammattislangia. Syy tähän: Olen havainnut, ettei kaikki näitä osaa. (Eikä tarvikkaan)  Kukaan ei tätä kehtaa tunnustaa eikä kysyä, kun ajatellaan että ne pitäisi tietää. Jos ei ymmärrä mitä kouluttaja haluaa kertoa, niin miten viet käytäntöön? Ei mitenkään. Kerron kaikki asiat rautalanka versiona, juuri kuten ne ovat käytännössä. Ei tarvitse arvailla ja luulla mitään. Tämä on yksi syy, miksi tällä valmennuksella on saatu aikaan nopeasti huimia muutoksia parempaan.

Koulutus kestää kaksi kertaa 3-4 tuntia. Tiedän, että saattaa tuntua uskomattomalta että kesto on näin
lyhyt. Syy on se kokemus. Tiedän mitä asioita kannattaa käydä läpi.  Käymme läpi vain asiat joilla on merkitystä. Olen jättänyt pois kaiken paskanjauhamisen.

Hyvä pomo. Jos haluat, että teilläkin on käytössä ne toimintatavat, jotka tuottavat kaikilla mittareilla parhaat tulokset niin tässä on yhteystiedot:

Matti Hämeenaho
Valmentaja/Ongelmien ratkaisija

Puh: 045 6366 022
matti(ätt)hameenaho.fi
www.hameenaho.fi
Twitter: @MattiHameenaho
LinkedIn: Matti Hämeenaho
FB: Valmentaja ja Ongelmien ratkaisija Matti Hämeenaho







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti