torstai 10. lokakuuta 2019

Johtaja! Näin saat huikeita tuloksia:

Olen kiertänyt satoja työpaikkoja 2004 lähtien. Olen ollut pomona sadoille myyjille. Pomona ollessani tein älyttömät määrät virheitä. Mutta otin niistä opiksi. Enimmäkseen teimme sellaisia myyntejä, mitä ei edes pidetty mahdollisina. Rikoimme rajoja ja teimme ennätyksiä. Joten paljon tuli tehtyä oikeita asioita oikein. Työpaikkoja kierrellessä olen nähnyt kaikki mahdolliset ja mahdottomat johtamismallit. Olen siis nähnyt ja kokenut käytännössä mitä mistäkin oikeasti seuraa. Tämän kaiken kokemuksen perusteella, kerron teille miten saatte aikaan huikeita tuloksia.
Minut yhdistetään usein myynninjohtamisen valmentamiseen. Mutta olen ollut töissä paljon muuallakin. Nämä opit koskee teitä, jotka teette töitä ihmisten johtajana. (poislukien kirurgien pomot). Olen julkaissut aiheesta myös videon. Halusin kuitenkin kirjoittaa asiat uudestaan, koska eihän kaikki katso videoita.
Korostan, että tämä asia ei auta jos suurin osa muista asioista (joita tässä ei mainita) on perseellään. Jos ne ovat kunnossa niin tästä saat sen pisteen i:n päälle. Tällä saatte otettua sen ratkaisevan askeleen muihin verrattuna.
Kaikki alkoi siitä, kun aloin miettimään mistä tulee hurmospäivät ja paskapäivät. Kaikki koostuu aina jostakin. Kuten tiedämme, hurmospäivinä kauppa käy ja kaikilla on hauskaa. Virheitäkin tulee, mutta ne eivät haittaa. Mietimme yhdessä ja jokaisen kanssa erikseen miten hän saa itsestään sen hurmosfiiliksen päälle. Minä mietin, mitä voin pomona tehdä. Tässä tulee heti esiin yksi yleisimmistä pomo virheestä: Ajatellaan tavallaan oikein, että virheitä vähentämällä päästään eteenpäin. Mutta päästäänkö oikeasti? Hurmospäivät ovat niitä jotka näyttää todellisen potentiaalin. Moni ei usko, että hurmospäiviä voi lisätä. Kyllä muuten voi ja ihan helvetisti voikin. Kun asiat alkaa sujumaan niin luvut muuttuu. Hurmospäiviä tulee enemmän ja enemmän. Paskapäivän tulokset ovat kohta samoja kuin entisen huippupäivän. Tuleeko hurmospäivänä virheitä? Tulee, koska niistä ei pääse eroon kuin kuolemalla. Kun hurmospäivänäkin tulee virheitä, niin miksei ne haittaa silloin tuloksen tekemistä? Koska ne eivät haittaa oikeesti muutenkaan. Nimittäin asiakkaanne ostaa ihmiseltä. Ihminen tekee virheitä. Hän ei osta täydelliseltä myyjältä. Hurmostilassa on kysymys huikeasta fiiliksestä. Esitän sinulle kysymyksen: Kenelle tulee huikea fiilis, kun osoitat hänestä 1-5 virhettä? Nouseeko sinun fiilis kun pomosi osoittaa sinusta virheitä? Ei muuten nouse. Eikä nouse oikeestaan kenelläkään. Joten kannattaako niistä tehdä niin isoa numeroa? Ei kannata. Et pääse eroon niistä kuitenkaan. Et vaikka tekisit niistä vieläkin isomman numeron. Eli osoittamalla virheitä estät itse hurmospäivien syntymistä. Hyväksy, että virheitä tulee olemaan.
Kun ihminen yrittää päästä eroon virheistä, niin hänen pää ei toimi niin hyvin kuin voisi. Hän ei ole silloin parhaimmillaan. Hän vetää käsijarru päällä. Hänen täytyy olla parhaimmillaan saadakseen hurmos päälle. Sinun pitää luottaa, että hän osaa. Jos et osaa luottaa, niin opettele heti. Kannusta ja kerro, että kyllä hän osaa. Kerro, että kun tulee virheitä niin ei siihen kuole. Virheitä tulee ja menee. Ei tehdä niistä numeroa. Pyritään niistä eroon kuten pikkuasioista kuuluukin. (ymmärrän toki, että on isojakin ja vakaviakin virheitä, jotka vaativat eritason käsittelyt). Itseasiassa näin toimimalla virheitä alkaa tulla vähemmän.
Eli kannusta ihmisiä tekemään. Luo ympäristö, jossa virheistä ei hirtetä. Kannusta heitä olemaan rohkea ja oma itsensä. Sinä luotat, että hän osaa. Tämän annat näkyä ja kuulua. Näin ihmiset alkaa vapautumaan niin alkaa tapahtua hyviä asioita. Ala kertomaan ihmisille heidän hyviä puolia. Etsi jokaisesta useampia. Kyllä niitä on jokaisella monia. Vaikka ei liittyisi edes työhön. Sinä alat siis kertomaan heille heidän hyviä ominaisuuksia. Syystä, että kun kuulemme kehuja niin alamme voida paremmin. Päämme toimii paremmin, olemme paremmalla fiiliksellä. Itseluottamus paranee, Paremmalla fiiliksellä ja itseluottamuksella tulee enemmän onnistumisia ja parempaa työnjälkeä yleensäkin. Ihmisillä on oikeesti paljon enemmän taitoa ja osaamista kuin he itsekkään tietävät. Kannustamalla ja kehumalla nämä ominaisuudet alkavat tulla esiin. Virheitä osoittamalla ne menee syvemmälle piiloon.
Tässä on se johtamismalli jolla tulee parhaat onnistumiset alalla kuin alalla. Kuten alussa kerroin, niin päästäksesi hienoihin saavutuksiin pitää muutkin asiat johtamistavoissa olla kunnossa. Mutta et tarvitse mitään uusia tuulia johtamiseen. Kannusta ja kehu. Olen auttanut monia pomoja saamaan nämä asiat käytäntöön. Mitä siitä on seurannut esim myynnin pomoille? Setämies kertoo: Yleensä kymmenen myyjän tiimissä on 2 huippu myyjää. 6 ok myyjää ja 2 huonoa. Mietippä eroa: Näissä onkin 6-8 huippua ja ne 2-4 on siinä ihan kannoilla. Laske mitä tämä tekee tiimin tulokselle.
Saa kommentoida ja jakaa.
Matti Hämeenaho matti[ätt)hameenaho.fi www.hameenaho.fi Puh: 045 6366022

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti