1996 lähtien olen valmentanut ihmisiä tekemään huikeita suorituksia. Alan yrittäjänä olen toiminut 2004 lähtien. Olen kouluttanut yli 15 000 ammattilaista entistäkin paremmaksi. Asiakkaani ovat pienistä työpaikoista pörssiyhtiöihin ja kaikkea siitä väliltä. Olen yksi maamme kokeneimmista kouluttajista ja alan konsulteista. Puh: 045 6366 022 matti(ät)hameenaho.fi www.hameenaho.fi
maanantai 28. marraskuuta 2016
Esimies asiaa. Sellainen tiimi kuin esimies.
Tänään kirjoitan johtajista. Tiedättekö, että suurin osa esimiehistä ei osaa johtaa ihmisiä. Jos on 10 pomoa, niin heistä vain 1-2 on huippu pomoja. Karua mutta totta. Samassa suhteessa tämä menee kaikissa ammateissa.
Väärin ihmisiä johtava saa aikaan karmeita asioita. Lähes jokaisella meistä on kokemusta huonosta ja hyvästä pomosta. Mieti niitä fiilisten eroja mitä heidän alaisuudessa olet kokenut. Ei tarvitse edes kysyä, että kumman alaisuudessa teet työsi paremmin.
Käytän tässä sekaisin titteliä pomo ja esimies. Molemmilla tarkoitan ihmistä jolla on työntekijöitä johdettavana.
Esimiehen tehtäviin kuuluu viedä yritystä eteenpäin. Jos ihmisiä kohdellaan huonosti/väärin niin tuottavuus ja oikeastaan mitkään mitattavissa olevat asiat eivät ole lähelläkään sitä tasoa mitä voisi olla.
Useimmat esimiehet luulevat olevansa lähes täydellisiä, koska ovat saaneet hienon tittelin. Aiheesta on tehty tutkimuksiakin. Useiden aivoissa tapahtuu muutoksia saadessaan valtaa. Minä sekä varmasti useimmat teistä on nähnyt outoja muutoksia näissä ihmisissä.
Olen usein saanut tehtävän, että "Jostain syystä meillä ei käy kauppa. Tule apuun. Selvitä mistä tämä johtuu". Aikani pyörin kohteessa, aistin tunnelmaa, juttelen ihmisten kanssa. Useimmiten syyksi on paljastunut väärin toimiva esimies. Tällainen pomo saa aikaan mm. seuraavia asioita:
Sairaslomia alkaa tulla enemmän ja enemmän. Parhaat työntekijät lähtee muualle töihin, ihmiset väsyy, laatu alkaa kärsiä, asiakastyytyväisyys huononee, työpaikalla on huono fiilis. Jos työpaikalla on huono fiilis niin se välittyy asiakkaisiin. (Jos siellä myydään jotain niin huonolla fiiliksellä ei käy kauppa. Esim: Eräässä myymälässä Hesan Lanternassa oli huono fiilis. Korjattiin sitä muutama päivä ja kappas. Myynti kolminkertaistui muutamassa päivässä kun saimme hyvän fiiliksen päälle.) Nämä asiat eivät välttämättä ole aivan perseellään. Mutta vaikutus kaikkeen on valtava kun asiat ovat kunnossa.
Ei esimies tahallaan toimi väärin. Useimmiten hän ei ole saanut mitään valmennusta ihmisten johtamiseen. Tai joku on saanutkin, mutta valmennus on ollut niin monimutkainen ettei hän ole osannut viedä asioita käytäntöön.
Täytyy muuten sanoa, että monen työpaikan johtajalla on liian suurta rohkeutta laittaa kouluttamaton kaveri johtamaan ihmisiä.
Pomojen yleisimpiä virheitä: Epäjohdonmukainen, ei anna rehellistä palautetta. Jos antaa niin vain huonoa. Ei ole kiinnostunut asioista (mm numeroista, siisteydestä, myynnistä, siitä että myynti ei suju...), ei puutu kiusaamiseen, ei arvosta työntekijöitään, ei osaa motivoida, tekee toisin kun sanoo, valehtelee ja luulee ettei kukaan huomaa, on huonolla tuulella, vittuilee, ei kuuntele kun työntekijät puhuu, ei ole aidosti kiinnostunut työntekijöiden asioista, ei puutu heti epäkohtiin...Hei pomo! Nämä ovat sinulle tärkeitä vinkkejä!
Kaikki asiat firmassa ovat johtajan vastuulla. Jos ne ovat pielessä niin se on johtajan syy. Monessa työpaikassa johtajaksi on noustu työntekijästä. Jos on erinomainen työntekijä niin ei se tarkoita, että osaa johtaa ihmisiä. Yhtä järkevää on ajatella, että hyvä hitsari on hyvä kokki.
Olen tavannut johtajia jotka haluaisi tehdä ko. asiat oikein. Eivät vaan osaa tai luulevat jo tekevänsä. He tarvitsevat opastusta. Esimieskoulutuksen. Muistan, että kerran eräs myyjä lähes liikuttui kun kehuin häntä kaupasta. Hän kysyi, että tiedätkö Matti milloin häntä on viimeksi kehuttu? En tietenkään voinut tietää. Hän sanoi, että minä kehuin silloin kun viimeksi kävin!!! (Siitä oli monta kuukautta!!!). Hyvä kun sanoi. Tämän jälkeen menin pomon kanssa juttelemaan palautteen antamisesta ja oikeasta/väärästä motivoinnista. Pomo oli kuvitellut kehuvansa. Mutta tiedättehän suomalaisen miehen tunne puolen näyttämisen... :)
Tiimistä: Olen havainnut, että sellainen tiimi kuin sen vetäjä. Tiimin vetäjä taas tekee kuten hänen pomo. Kaikkihan tiedämme, että paska valuu ylhäältä alas. Mutta niin valuu hyväkin. Kun olemme saaneet ed. mainittuja asioita korjattua niin olemme saaneet aikaan jopa ihmeellisen hyviä juttuja. Tai ei ne ihmeellisiä sillain ole, että niissä olisi jotain yliluonnollista mitä ei voisi enään koskaan toistaa. Tai kukaan muu ei voisi niitä tehdä. Muutokset hyvään ovat vain olleet niin suuria.
Huonon ja hyvän tiimin ero on aina esimiehen toiminnassa. Toinen osaa johtaa ihmisiä, toinen ei. Toinen saa ihmisistä parhaat puolet esiin. Toinen huonot. Kummalla tulee parempaa tulosta? Tiedättekö, muuten että suurin osa pomoista ei edes usko/tiedä kuinka paljon enemmän he voisi tehdä kauppaa? Minäpä kerron: noin 80% tiimeistä voisi myydä paljon enemmän. Kuten jo alussa kerroin niin kaikki pomot luulevat olevansa juuri siinä ryhmässä jonka tiimissä asiat ovat täydellisesti. Totuus on, että tässä maassa ei ole yhtään täydellisesti toimivaa tiimiä. Ei yhtään. Eli sinunkin tiimissä on parantamisen varaa. Sorry.
Alussa kerroin, että kymmenestä pomosta vain 1-2 ovat loistavia. Näiden porukassa meno on hyvällä tavalla aivan toisella tasolla kuin niiden muiden tiimeissä. Heillä ei juuri sairastella, Porukka on ylpeä työpaikastaan, vaihtuvuus on todella pientä, kaikki auttavat toisiaan, vittuilua ei ole lainkaan paitsi huumori vittuilua, työpaikalla nauretaan todella paljon, pomokin uskaltaa myöntää kaikille virheensä, halutaan olla muita parempia, laatu on paljon parempi kuin muilla (kuinka tärkeää tämä onkaan esim asentajilla!!), nämä ovat juuri niitä firmoja joissa myydään huomattavasti enemmän kuin kilpailijoilla tai alan muissa yrityksissä... Mikä on sitten merkillepantavaa? Valmennuksia ostaa eniten juuri tälläiset tiimit. Minulla on paljon tällaisia kokemuksia: Laitetaan ketjun pisteisiin ilmoitus koulutuksesta: Tuloslistan yläpään pomot soitaa tai mailaa heti, että tänne ekana ja äkkiä. Ne joilla hommat ei toimi, niin niistä ei kuulu ikinä mitään. Tämähän kertoo jo asenteesta paljon. (Fiksu ottaa tästäkin kopin). Parhaat pomot tietää, että omaa tekemistä on viisasta kyseenalaistaa kehitys mielessä. Ja sen, että näissä hommissa ei kukaan ole täydellinen. Parannettavaa löytyy aina. Valitettavaa, että juuri he joilla alaiset kärsii ei tätä ymmärrä.
Miksi esimiesvalmennus kannattaa ostaa sitten minulta? Aloitan asenteesta: Kun olin myyjä enkä saanut kauppaa niin syyllinen löytyi aina kun kävi katsomassa peiliin. Kun olen ollut pomo, eikä tiimini ole tehnyt kauppaa tarpeeksi niin mitä sitten? Kävin katsomassa peiliin ja syyllinen siellä tuijotti takaisin.
Olen kehitellyt valmentavaa johtamistyyliä vuodesta 1996. Tiedän, että ihminen voi tehdä kovia juttuja. Hän tarvitsee tähän apua. Opetan miten luodaan voittaja tiimi. Miten ihmisiä valmennetaan tekemään uskomattomia suorituksia.
Useilla on usko, että 20% myyjistä tekee 80% tuloksesta. Monissa paikoissa tämä on totta. Mutta minun asiakkaillani kaikki myyjät tekee kauppaa. Laskeppa siitä, mitä se tarkoittaa euroissa.
Kun haluatte nostaa työntekijänne seuraavalle ja sitä seuraavalle tasolle niin voin auttaa teitä.
Olen kouluttanut suuret määrät pomoja maamme parhaiksi esimiehiksi.
matti(ätt)hameenaho.fi
Puh: 045 - 6366 022
www.hameenaho.fi
Seuraa:
Twitter: @MattiHameenaho
LinkedIn: https://fi.linkedin.com/in/matti-hämeenaho-5384345
Voit myös lähettää yhteydenottopyynnön tekstarina/mailina. Minä sitten soitan heti kun kerkeen.
tiistai 15. marraskuuta 2016
Teen monipuolisia palveluita yrityksille. Lue tästä:
Mitä kaikkea töitä teenkään asiakkailleni?
Olen tehnyt näitä hommia yrittäjänä vuodesta 2004. Monenlaisia tehtäviä on tullut vastaan. Moni ajattelee minut myyntikouluttajana. Myyntikoulutus olikin se jolla aloitin urani. Kun kulkee eri firmoissa niin vastaan tulee vaikka ja mitä. Teilläkin on kokemuksia työyhteisöjen huonoista hetkistä ja siitä ettei niitä ole laitettu kuntoon kuten pitäisi. Tiedätte kuinka ikävää on tulla töihin kun asiat eivät ole siellä kunnossa. Tavoitteenani on aina auttaa luomaan työpaikalle sellainen henki, jossa kaikkien on hyvä olla. Sellainen, että aamulla herätessään on hyvä fiilis kun pääsee kohta työpaikalle. Hyvä henki koostuu monesta asiasta. Kuten tiedätte niin sen pilaamiseen riittää yksi valittaja tai muuten hankala henkilö. Tai pomo joka ei osaa motivoida mutta osaa saada ihmiset epämotivoituneeksi. Usein olenkin mennyt pitämään myyntikoulutusta ja havainnut, että täällähän tarvitaan jotain ihan muuta kuin myyntikoulutusta. Nykyisin minua pyydetään selvittämään muitakin ongelmia kuin riittämätöntä myyntiä.
Tässä sinulle listaa tekemisistäni:
Paras asiakaspalvelu.
Olen auttanut monenlaisia yrityksiä kehittämään asiakaspalvelun kaikki odotukset ylittäväksi. Monet käyttävät paljon rahaa ja aikaa saadakseen uusia asiakkaita. 80% ei sitten pidä huolta, että he ovat tyytyväisiä. Kalleinta on aina hankkia ne uudet asiakkaat. Olen ollut luomassa palveluita joilla saadaan aikaan pysyvät asiakkuudet. Niin kuluttaja kuin yrityskaupoissa.
Myyt sitten palvelua tai tavaraa kuluttajille tai yrityksille, olen käytettävissäsi kun haluat luoda parhaan palvelun. Tämä tehdään siis niin, että asiakas on tätä mieltä. Jos et ole varma, että onko asiakkaanne tyytyväisiä niin tätä varten teen paljon myös asiakastyytyväisyys mittauksia.
Työpaikka kiusaaminen.
Näiden asioiden selvittämisen opin kun menin kouluttamaan työpaikkaan jossa olikin kiusaamista. Saan välillä pyyntöjä mennä selvittämään miksi joissakin paikoissa on paljon sairaslomia, irtisanomisia, kauppa ei käy..... Joskus syy onkin työpaikka kiusaamisessa.
Törmättyäni tähän ongelmaan olen selvittänyt tähän mennessä ne kuntoon jopa hämmästyttävän nopeasti. Eihän näissä tapauksissa ole tarkoitus pitää nopeus kilpailua, mutta eihän siitä haittaakaan ole.
On paikkoja joissa on minua ennen käynyt asiaan koulutetut psykologit. He eivät ole onnistuneet. Nämäkin tapaukset olen selvittänyt tähän mennessä muutamassa päivässä. Varmasti herää kysymys, että miten tämä on mahdollista. Minä taas ihmettelen, että miksi muut eivät ole onnistuneet? Minä jaksan jutella ihmisten kanssa monia kertoja. Niin kauan, että kaikki asiat vaan tulevat esiin niiden oikeina versioina. Kun "syyllinen" on löydetty niin käyn hänen kanssaan tarpeeksi monta keskustelua jotta kiusaaminen oikeasti päättyy. Ei tämä mitään raketti tiedettä ole. Pitää tietysti olla hyvä ihmistuntemus.
Myynti romahduksen kääntäminen voitolliseksi.
Jokaisessa myynti firmassa myynti romahtaa joskus. Välillä enemmän ja välillä vähemmän. Kun asiaan puututaan heti, ongelmat ovat vielä pieniä ja helppoja korjata. Mitä pidemmälle asiaa vitkutellaan sitä työläämpää sitä on oikaista. Minulla on asiakkaita jotka soittavat heti kun muutama päivä on mennyt penkin alle. Tällöin riittää kun olen siellä päivän niin suunta saadaan käännettyä taas ylös. Olen kääntänyt myyntikäyrät oikeaan suuntaan varmasti satoja kertoja. Ainahan tätä ongelmaa pyritään korjaamaan ensin itse. Toiset soittavat nopeasti koska tietävät, että minulta oikaisu käy nopeasti. Jokainen päivä lisää maksaa menetettynä myyntinä. Sehän se on kallista. Älä odota liian pitkään, jottei ongelmat kertaudu. Minulla on konstit kääntää homma nopeasti. Älä epäröi soittaa kun kyntäminen alkaa.
Kilpailijat menevät ohi vasemmalta ja oikealta. Eli yrityksen kehitys on pysähtynyt.
Tässäkin kova kokemus opettaa. Kun on työkseen kiertänyt satoja yrityksiä vuosia, alkaa näkemään asioita hieman useammalta kantilta. Tämä tietysti auttaa paljonkin. Olen ollut auttamassa
monia eri alojen yrityksiä voittamaan kilpailijansa (Pieniä yrityksiä ja suuria ketjuja). Tässä pitää laittaa kaikki pienetkin asiat kuntoon. Monesta pienestä asiasta tulee yhteensä yksi iso asia. Usein erot tulevat juuri näistä pienistä asioista.
Olemme saaneet aikaan aivan huikeita onnistumisia mm lasku suhdanteen aikana. Olemme todistaneet hyvin usein, että kovinakin aikoina voi tehdä huimaa kasvua. Pitää vain olla valmis tekemään asiat paremmin kuin muut. Parhaillaan monet vievät toisten markkinat. Mikäli sinusta tuntuu, että kilpailijat olisi syytä ohittaa niin olen käytettävissä. Mitä kovemmat tavoitteet niin sitä enemmän sitä syttyy.
Olen valmis keskustelemaan myös tulospalkkiosta.
Missä kaikessa voin auttaa? Myydään henkilökunnalle oikea asenne, tavoitteet kuntoon, sitouttaminen tavoitteisiin, henkilökunnan koulutus alan parhaiksi, tehdään esimiehistä alan parhaita, ylivoimaisesti paras palvelu, alan tyytyväisimmät asiakkaat, asentajien, rakentajien, valmistajien laatu parempi kuin kenelläkään toisella, työpaikalla paras fiilis, tyytyväisin henkilökunta (ei siis vain pomon mielestä vaan työntekijöiden mielestä). Kun nämä asiat saadaan kuntoon niin voin luvata, että ihmeitä alkaa tapahtumaan.
Porukka sairastaa liikaa ja/tai hyvät tyypit lähtee.
Jos tätä on tapahtunut jo pidempään niin viimeistään nyt on syytä ottaa yhteyttä! Jos et jo ole niin
kohta olet kusessa! Nämä asiat johtuvat aina jostakin. Useimmat ovat ensin yrittäneet ratkaista itse
nämä ongelmat. (Suomalainen pyytää apua vasta kun paskat ovat jo housuissa). Usein kun
hommat alkaa luisua alas niin älykkäimmät työntekijät lähtevät muualle ja ne jäävät jotka ei muualle
pääse. Eli. Jos et reagoi asiaan nopeasti niin tämän jälkeen saat jatkaa niiden kanssa, ketkä eivät
kelvanneet muualle. Miten sinun firmalle sitten käy?
Jos sairaslomia alkaa tulla vähänkään lisää niin se johtuu jostakin. Jos et selvitä syytä kunnolla niin
ongelma vaan jatkuu ja jatkuu.
Parhaat työntekijät täytyy pitää talossa lähes hinnalla millä hyvänsä. Muista, että Suomalainen ei
välttämättä valita kauheesti. Hän vain tuo irtisanomisilmoituksen kun mitta on täynnä. Olen selvittänyt näitä ongelmia paljon. Aina on ongelmien syyt saatu selville ja korjattua. Varoitan, että Johtokin on saanut katsoa usein peiliin.
Fiilis hukassa.
Kuinka usein minulle onkaan pomo soittanut ja pyytänyt apua siihen, että hautajais tunnelma
saadaan pois. Huono fiiliskin johtuu aina jostakin. Asioita käsittelemättä voidaan tietysti
puhaltaa "tekohengitystä" pariksi päiväksi, mutta eipä se sen enempää auta. Minä olen huomannut
parhaan tuloksen tulevan sillä, että nauretaan paljon ja tehdään täysillä töitä. Kun nauru katoaa niin
silloin pitäisi pomolla "hälytyskellojen" soida. No pomokin on vain ihminen eikä huomaa kaikkea
ajoissa. Fiksu pomo soittaa minulle ja pyytää selvittämään, että mihin se nauru on kadonnut.
Paskalla fiiliksellä tulee paskaa jälkeä ja hyvällä fiiliksellä tuppaa tulemaan priimaa.
Kumpi fiilis töissä on niin sehän on johtajan oma päätös. Olen korjannut fiilikset kuntoon hyvin monessa työpaikassa. Niin valmistavasta teollisuudesta,
asentajista, johtajista, toimistovirkailijoista, myyjistä...jne lähtien. Soita jos teillä ei naureta.
Esimiesvalmennus.
Useimmiten ammattilaiset pomot tietävät, etteivät toimi täydellisesti. Amatöörit taas kuvittelee
olevansa loistavia pomoja. Ihmiset tekevät asioita väärin. Riippumatta tittelistä. Usein monesta hyvästä työntekijästä on tehty pomo. Hänelle ei ole annettu mitään koulutusta johtaa ihmisiä. Näin toimii juuri amatööri johtajat. Jotkut vielä kuvittelee, että asiaa varten pitää käydä sitten kouluja ja käyttää aikaa päiviä tai kuukausia kouluttautuakseen hyväksi johtajaksi. Ikinä emme tietenkään ole valmiita.
Kehittämäni Esimiesvalmennus on palautteen mukaan parhaiten toimiva . Se kestää korkeintaan yhden päivän. Ok. Nyt moni kyseenalaistaa koko homman. Miten muka päivässä voi oppia asioita joita muut opettavat kuukausia?
Se miksi muut selittää näitä asioita päivä tolkulla on se, että ne haluaa rahastaa tällä asialla.
Näinhän minunkin kannattaisi tehdä, mutta moraali ei salli sitä. Tämän takia olen opetellut
käsittelemään pomojen tekemät virheet ja oikeat toiminta mallit muutamassa tunnissa.
Ei ne niin ihmeellisiä ole. Voin kertoa, että näillä opeilla on saatu hyvin useita firmoja
tekemään sellaisia lukuja joita he eivät uskaltaneet edes haaveilla. Ihmisten johtaminen ei ole
monimutkaista rakettitiedettä. Asiat ovat hyvin yksinkertaisia. Nämä pilataan sillä, että yksinkertaisista jutuista tehdään liian hienoja ja monimutkaisia.
Moni onkin kyllä käynyt pitkiä kursseja asiaa varten ja sanonut, että
minun valmennukseni oli kaikista paras. Saat toki maksaa niistä monin verroin enemmän. Oma valinta. Minun asiakkaat tekevät kuitenkin kauppaa enemmän kuin kilpailijat. Heillä on myös tyytyväisimmät työntekijät!
Kysy lisää ja tarjouksenkin saat kysymällä: matti(ätt)hameenaho.fi
Soita tai laita tekstarilla soittopyyntö 045 - 6366 022.
www.hameenaho.fi
Seuraa:
Twitter: @MattiHameenaho
LinkedIn: https://fi.linkedin.com/in/matti-hämeenaho-5384345
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)