1996 lähtien olen valmentanut ihmisiä tekemään huikeita suorituksia. Alan yrittäjänä olen toiminut 2004 lähtien. Olen kouluttanut yli 15 000 ammattilaista entistäkin paremmaksi. Asiakkaani ovat pienistä työpaikoista pörssiyhtiöihin ja kaikkea siitä väliltä. Olen yksi maamme kokeneimmista kouluttajista ja alan konsulteista. Puh: 045 6366 022 matti(ät)hameenaho.fi www.hameenaho.fi
torstai 15. maaliskuuta 2018
Meissä kaikissa on vikoja.
Kukaan meistä ei ole täydellinen. Moni kyllä luulee olevansa. Mutta hänkin vain luulee.
Meistä jokaisella on omat vikansa, ja vahvuudet.
Joillakin on tarve huomautella toisille heidän puutteistaan. Auttaako se mitään? Onko se fiksua käyttäytymistä? En tiedä. Riippuu varmasti tilanteesta ja tavasta ilmaista itseään. Minä en huomauttele toisille hänen puutteista. En edes vaimolleni. No, hänellä niitä ei olekkaan.
Minä kerron mielummin ihmisille heidän vahvuuksista.
Mikään ei tietenkään koske kaikkia. Eikä tämäkään:
Olen saanut tutustua maamme parhaisiin myyjiin. Yllätten heistä monilla (ei siis kaikilla) on ainakin yksi yhteinen puutos. Heistä useimmat ovat saatanan huonoja matikassa. Kuten minäkin. Heitä ei kuitenkaan palkata työhön tekemään vaativia laskusuorituksia, joten tämä ei haittaa yhtään mitään.
Olen tavannut paljon ihmisiä, jotka ovat todella lahjakkaita kirjoittamaan. Mutta he eivät ole kovin hyviä puhumaan.
Olen tavannut vain 5 insinööriä, jotka ovat myynnissä huippuja. Olen muuten tavannut näitä myynti inssejä aika paljon. He ovat varmasti loistavia insinöörejä, mutta huonoja myyjiä.
Meillä on muutama tapa kommunikoida. Puhuminen on minun vahvuuteni.
Kirjoittaminen (kuten olette varmasti havainneet) on heikkouteni. Silti yritän ilmaista itseäni kirjoittamalla. Huolimatta, että osaamattomuuteni vituttaa toisia.
Tähän väliin tarkennus: Tämä kirjoitus on ihmisille joita en tunne. Olen asiasta kirjoitellut parin tuntemani kanssa, jotka ovat todella ihania ihmisiä. Tämä ei ole teille.
Sain vasta palautetta aiheesta, että kielioppi ei ole hallussani (Tästä syystä tätäkin juttua kirjoitan). Aloin miettimään, että miksen osaa asiaa joka koulussa opetettiin. Päädyin seuraavaan päätelmään. En ole varma, että onko diagnoosi oikea, mutta tässä se silti tulee:
Isäni kuoli kun olin neljä vuotias. Äitini jäi hirveen velkataakan alle. Hänellä oli parturi-kampaamo. Hän sai tehdä töitä yötä päivää, jotta vasta rakennettua taloa ei tarvitsisi myydä. Hänellä ei ollut virtaa kiinnostua koulustani. Läksyjäni ei ikinä tarkistettu. Koulustani ei juurikaan kyselty, oppimiseni ei jaksanut kiinnostaa. Kun en osannut, ei kukaan auttanut. Apua olisin kyllä tarvinnut ja paljon.
Valitettavasti minulla ei ollut opettajaa joka olisi tämän ymmärtänyt. En saanut heiltäkään tukea. Olin koko koulun kanssa tavallaan ihan yksin. En edes tiedä miten sen läpäisin. Henkinen kykyni oli aika huono. En osannut opiskella eikä se minua kiinnostanut. Olin jotenkin eksyksissä. En saanut itsestäni irti yhtään mitään.
En ole ihan varma, mutta olen melko varma että tuossa on syy etten oppinut koulussa juurikaan mitään. En edes kielioppia.
Muutama on väittänyt, että minua ei voi ottaa vakavasti koska en osaa kirjoittaa. Hyvä ystävä. Ei sinun tarvitsekkaan ottaa minua vakavasti. En minäkään ota. Katsos. Minua ei ole palkattu kirjoittamaan kuin kerran. (kirjoitin erääseen firmaan myynnin manuaalin. Siinä kerrottiin, että mitä ja miten he saavat enemmän kauppaa. Jos homma ei toimi niin miten se saadaan missäkin tilanteessa toimimaan.) Tämän älysin tarkistuttaa.
Minut palkataan aina puhumaan. Minun asiakkaani tietää, että puhuminen ja kirjoittaminen ovat ihan eri asioita.
He tietää, että osaan puhua niin hyvin että heillä alkaa tapahtua hyviä asioita sen ansiosta.
Jos vielä epäröit niin tässä on muutama asiakkaani: Kesko, Masku, LähiTapiola, Kiinteistömaailma,
Vaasan Oy, MediApu, Handelsbankken, IF, SKV, Würth, Holiday Club, Stemma, A-Lehdet....
Jos he tietää, että voivat hyötyä osaamisestani niin arvaa haittaako minua jos en vakuuta sinua?
Jos tapaat ihmisen joka änkyttää niin kerrotko hänelle, että olisi varmasti parempi jos puhuisit sujuvasti? Miksi et? Eikö sekin olisi fiksua? Jos minun pitäisi mielestäsi osata kirjoittaa niin kai hänenkin pitäisi osata puhua?
Onko yleensä tapana huomautella toisten puutteista? Saatko siitä paremman mielen itsellesi?
Tiedän, että se todellakin parantaa toisten oloa. Miten sinun kohdallasi?
Se, että sinullakin on puutteita joissakin asioissa ei tarkoita ettet olisi hyvä jossain toisessa. Jos et ole hyvä jossain niin tee sitä silti. Jos pidät siitä.
Omista vahvuuksistani tiedän, että minulla on hämmästyttävän hyvä tunneäly.
Esim: Kun menen yritykseen. Katselen ja kuuntelen hetken niin ymmärrän, että mikä siellä ei ole kunnossa. Usein vielä, että mistä se johtuu.
Kun juttelen ihmisen kanssa niin vaistoan lähes välittömästi jos hänellä joku painaa mieltä. Vaikken tuntisi häntä.
Osaan puhua ihmisille niin, että heidän asenne muuttuu nopeasti. (monien ammattilaisten mielestä tämä on mahdotonta).
Saan ihmiset avautumaan aroistakin asioista. Vaikkei he tuntisi minua.
Saan ihmiset puhumalla nostamaan suoritustasoaan huomattavasti. Saan heidät tekemään ihmeellisiä suorituksia.
Saan puhumalla työpaikkojen ilmapiirit kuntoon
Saan puhumalla työpaikka kiusaamiset loppumaan.
Olen saanut puhumalla tiimit myymään niin paljon, ettei sitä pidetty edes mahdollisena.
Minulla on myös vilpitön halu auttaa muita. Menen heti auttamaan kun joku outo tarvitsee kadulla apua. Siksi pidän työstänikin. Saan auttaa siinä muita.
Kun mietin vahvuuksiani niin tulee mieleen, että mihin vittuun minä kirjoitus taitoa edes tarvitsen? Minä nautin siitä että saan käyttää työssäni niitä taitoja joissa olen hyvä. Minulle riittää se, että asiakkaani tietää missä olen hyvä. En tosin kiistä, ettenkö mielummin olisi hyvä kirjoittaja. Mutta onko minulla mielenkiintoa alkaa opetella kielioppia? En tiedä. Lapseni on 2 luokalla, ehkä voisin lukea sitä heidän kanssa.:)
Voin tässä kertoa, että olen hyvä yllä olevissa asioissa. Lähes kaikissa muissa olen ihan huono. En osaa korjata mitään. Kun meillä on tehty remonttia niin minä olen se joka hakee kaupasta tavaraa ja tekee porukalle ruokaa ja keittää kahvia. Vaimo auttaa siinä remontissa. Minä autan eniten pysymällä kaukana siitä. Olen myös laskemisessa todella huono. En osaa tehdä käsillä mitään.
Minulla on yliluonnollisen hyvä muisti. Olen huomannut, että ihmiset muistaa aika huonosti mitä kenenkin kanssa puhuvat. Minä muistan ne hyvin. Ja siitä huolimatta, että tapaan ihmisiä paljon enemmän kuin monet yhteensä. Myös kasvomuistini on loistava. Nimimuisti on paska.
Minulla ja sinulla on siis puutteet ja vahvuudet. Ne tekevät sinusta sen mikä sinä olet.
Minua ei puutteeni häiritse paskan vertaa. Kun ne alkaa häiritsemään niin alan kehittämään niitä.
Tee sinä samoin. Muuten älä ota ressiä asiasta.
Te jotka jaksatte lukea kirjoituksiani niin huomasitteko että mitä hyvää tässä kirjoituksessa oli?
En puhunut sanaakaan siitä, mitä johtajat voisi tehdä toisin. :)
Terveisin
Matti Hämeenaho
Yritysvalmentaja & Ongelmien korjaaja
Puh: 045 - 6366 022
matti(ätt)hameenaho.fi
www.hameenaho.fi
Twitter: @MattiHameenaho
LinkedIn: Matti Hämeenaho
keskiviikko 7. maaliskuuta 2018
Selkärankaa tarvitaan edelleen.
Moro!
Kuten olette huomanneet, niin netti on nykyisin täynnä helvetin mahtavia ohjeita johtajille.
Välillä tulee tunne, että johtajat ovat täysin avuttomia. Tai sitten johtajana oleminen on todella helppoa. Lukee vain netistä ohjeet....
Huom. Kirjoitan itsekkin näitä ohjeita jatkuvalla syötöllä. Ja tässä tulee taas lisää.
Luin jälleen twitterissä keskustelua aiheesta.
Näissä keskusteluissa mieltäni vaivaa se, että yksi johtamisen perusasioista tuntuu olevan kadoksissa.
Nykyisin saa kuvan, että pomon pitää olla jotain ihan muuta kuin oikeasti kannattaisi olla.
Eikä ihmisten perusluonteet ja ajattelumalli ole ihan hirveesti muuttunut.
Ihmiset tarvitsee edelleen selkeät säännöt töissä.
Ihmiset tarvitsee edelleen pomon, joka pysyy tarvittaessa tiukkana.
He tarvitsevat pomon, joka uskaltaa tarvittaessa potkia perseelle.
He tarvitsevat pomon joka tajuaa, että ihminen on itsensä pahin vihollinen. (Myös sinä).
Hän uskaltaa puhua sinulle järkeä kun alat kusettamaan itseäsi. (sinäkin kusetat itseäsi).Tällöin pomon pitää uskaltaa ravistella hereille. Hän uskaltaa sanoa, että mietippä uudestaan.
Hyvä pomo. Jos sinulla on töissä kaikki herkästi loukkaantuvat tyypit niin lähde vittuun sieltä. Näiden lapsi aikuisten kanssa et saa mitään mainittavaa aikaiseksi. Jos näitä lapsi aikuisia on vain yksi tai kaksi niin laita heidät ruotuun. He ovat myös loistavia työntekijöitä sinun pahimmalle kilpailijalle. :) (nyt minäkin menen tähän samaan: Laitan tähän tuon hymyn kuvan, että varmasti kaikki tajuaa että tämä oli vitsi, eikä kukaan vaan loukkaannu).
Muuten olet kusessa. He ovat lapsia. Isokokoisia. Kun he saavat kiukuttelulla jotain aikaan, niin se kiukuttelu ei lopu. Se vain pahenee.
Olen aikaisemminkin kirjoittanut, että miksi olen tiimin vetäjänä saanut aikaan ilmiömäisiä suorituksia. Yksi tärkeimpiä tekijöitä on ollut rekrytointi. Olen kertonut jo haastattelussa, että minun tiimissä ei siedetä kiusaamista. Ei siedetä turhasta valittamista. Ei siedetä yhtään sitä, että yrittää hankaloittaa jonkun oloa tai ilmapiiriä. Ei siedetä yhtään, että toisia kohdellaan epäkunnioittavasti.
Sanoin, että näitä sääntöjä kun rikkoo niin on kusessa. Sanoin myös, että jos olet sellainen joka pahoittaa mielen herkästi niin tämä paikka ei ole sinulle sopiva.
Sanoin, että me teemme täällä sellaisia tuloksia joista muut ei osaa edes haaveilla. Se edellyttää, että puhallamme samaan hiileen. Jos täällä ketuttaa niin siitä pitää tulla heti sanomaan. Jos minä olen sen vitutuksen syy niin sitä paremmalla syyllä pitää tulla sanomaan heti. Jos et tule, niin saatan suuttua sinulle. Eli, jos toimin mielestäsi huonosti niin tulet sanomaan välittömästi.
Täällä puhutaan kaikki asiat rehellisesti ja suoraan. Myös minun toiminnasta, kuten kaikkien muidenkin.
Sitten pidin kiinni, että näitä sääntöjä noudatettiin. Kukaan. Edes minä en saanut poiketa näistä.
Mitä tästä seurasi: Meillä on töissä aivan älyttömän mukavaa. Me naurettiin ihan hirveesti. Kun jotakin otti joku päähän se tuli juttelemaan heti. Se tiesi että pitää tulla. Ei tarvinnut kerätä viikkoja rohkeutta. Meidän myyjät tienasi niin paljon rahaa, ettei sitä viitsi edes tähän laittaa. Meillä oli porukka töissä monin verroin pidempään kuin alalla yleensä.
Nykyisin työpaikkakiusaamista on aivan hirveesti. Minun porukassa ei kukaan kiusannu ikinä ketään. Minulla on kuitenkin ollut satoja työntekijöitä vuosien saatossa. He tiesivät, että ovat kusessa jos edes yrittävät. Nykyisin pomot ovat niin saatanan selkärangattomia, että eivät uskalla puuttua edes kiusaamiseen. Matoja. Jos ei ole selkärankaa eikä uskalla sanoa mitään ikävää niin ei voi ryhtyä pomoksi!
Pomona oleminen ei ole aina helppoa. Pomon hommiin kuuluu joskus puhua ihmisille ei niin mukavia asioita. Pitää uskaltaa vaatia vastauksia ja tekoja. Pitää olla uskallusta puuttua epäkohtiin heti.
Jos luet, että pomon pitää olla palvelija niin älä usko. Ihan sama olisi olla perseen nuolija.
Kuka arvostaa jotain palvelijaa? Ei kukaan. Pomon pitää ansaita arvostus. Arvostuksen saamiseen pitää olla joskus tiukka. Jotkut lapsiaikuiset yrittävät venyttää rajoja kuten lapset. Jos ei ole munaa tehdä tällaisesta loppua niin ei ole pomoksi. Näistä asioista tulee vuosittain juteltua varmasti satojen ihmisten kanssa. 99% sanoo, että heillä on ollut huono pomo joskus. Yleisin syy on, että se oli lepsu. Ei uskaltanut puuttua kun olisi ollut aihetta. Pomolla pitää olla auktoriteettiä. Jos sinun mielestä palvelijalla on sitä niin onneksi olkoon.
Ehkä pitää tarkentaa: "Palveleva johtaminen" tyyli on monin osin ihan hyvä. Nimitys on ihan perseestä. Palveleva. Nuoleva. Alistuva.
Ehkä minulla on outoja mielikuvia.
Mutta kun näkee miten hommat menee oikeasti käytännössä niin siitähän minä näitä juttuja ammennan. En keksi mitään. Minulle tulee paljon yhteydenottoja. Jossain paikassa ei hommat pelaa. Minut pyydetään katsomaan, että miksei. Useimmiten syynä on se pomo. Pomo joka on liian lepsu.
Tällöin hommat ei vaan toimi. Se pomo on usein ryhtynyt jopa palvelijaksi. Eli hän antaa tehtäviä. Niitä ei tee kukaan. Sitten tämä palvelija käy tekemässä ne itse. Seuraavassa tehtävässä sama toistuu.
Ymmärrättekö, miksi en pidä tästä "palveleva johtaja" nimikkeestä?
Nykyisin monilla on kauhee pelko perseessä, että sanooko jotain loukkaavaa. Tai tuleeko jollekkin pahamieli.
Kuten sanoin, älä ota tiimiisi tällaisia herkästi loukkaantuvia lapsia. Kukaan meistä ei ole täydellinen. Virheitä sattuu. Joskus sanot vähän väärään äänensävyyn tai päästät sen sammakon suusta. Jos tästä joku lapsi loukkaantuu niin energiat menee turhaan setvimiseen. Eikä siinä ole mitään järkeä. Koska emme pääse virheistä eroon niin helpommalla pääset kun olet tämän asian kanssa tarkkana rekryssä.
Ei aikuisen pidä loukkaantua asioista jotka ei vaikuta mihinkään. Ei aikuisen pidä puida kahviossa, että "se sanoi sen sellaisella äänensävyllä. Mitähän se tarkoitti" ja yleensä tietysti kuvitellaan sen olevan jotain pahaa. Pomolla voi olla tuhat asiaa mielessä. Ei siinä ole aina mahdollista miettiä jotain saatanan äänensävyjä. Kirjoitan tämän tähän siksi, kun olen välillä kuulen eri kahvi huoneissa tällaista keskustelua. Toivottavasti teillä ei ole tällaista.
Hyvä pomo. Jos sinun selkäranka on mennyt piiloon niin kaiva se nyt esille. Kyllä se siellä jossain on.
Tilastollinen fakta:
Vain 1 pomo kymmenestä on loistava ihmisten johtaja. Ne 9 vaatii vielä vähän töitä asian eteen.
Tiedätkö, että se yksi joka on jo paras on innokkain itsensä kehittäjä. Huonoimmat luulee, ettei he tarvitse mitään oppia koska osaavat jo kaiken.
Terveisin
Matti Hämeenaho
Esimies ja tiimivalmentaja.
Puh: 045 6366 022
matti(ätt)hameenaho.fi
www.hameenaho.fi
Twitter: @MattiHameenaho
LinkedIn: Matti Hämeenaho
FB: Valmentaja & Ongelmien ratkaisija Matti Hämeenaho
perjantai 2. maaliskuuta 2018
Kouluttajan luoma hype.
Kun puhutaan myyntikoulutuksista, minä ja kolleegat saamme aina välillä kuulla tällaista:
Te kouluttajat saatte kyllä hypen päälle. Mutta se kestää vain kaksi viikkoa ja sitten palataan entiseen.
Niimpä. Tämä on aivan totta. Valitettavasti jopa liian usein.
Nimittäin kouluttaja tulee ja näyttää teille sen tason missä voitte toimia.
Sen jälkeen myynnin vetäjän pitäisi jatkaa ja pitää se kouluttajan näyttämä taso yllä.
Miksi se hype sitten laskee kun kouluttaja lähtee ja pomo jää? Koska pomo masentaa porukkaansa takaisin normaali tasoon.
Jos mie olisin pomo ja minun tiimini saisi hypen päälle kouluttajan käytyä. Jos tämä hype laskisi niin kävisin katsomassa peiliin. Sieltä se syyllinen löytyisi.
Katsokaas: Olen ollut vuosia myyntitiimin vetäjä. Olen tällöin tehnyt kaikki virheet mitä alalla voi tehdä. Minulle on ihan turha tulla selittämään mitään muuta. Tiimi on sellainen kuin sen vetäjä on. Jos minä saan tiimin vetäjänä myynnit laskemaan niin ei se parane syyttää siitä kouluttajaa. Miten helvetissä se kouluttaja voisi pitää sen hypen päällä kun ei ole siellä töissä? Hyvä pomo. Se on se sinun duuni, ei kouluttajan.
Tämänkin tapahtuman näkee jo etukäteen: Kun menen pitämään myyntikoulutusta eikä myynnin vetäjä tule paikalle.
Hän kuvittelee osaavansa jo ko asiat. Miten hän pitäisi hypen päällä jos asiat ei edes kiinnosta? Jos ne ei kiinnosta pomoa niin ei ne kauaa kiinnosta muitakaan.
Minä kerron koulutuksessa ne asiat, joista huipputulos koostuu. Eli siinä on ne asiat joihin panostamalla pomo saa aikaan hypen säilymisen. Jos asia vain jaksaa kiinnostaa.
Hurmos hetkiä toivottaa
Matti Hämeenaho
Myyntikouluttaja & esihenkilöiden kouluttaja.
Puh: 045 6366 022
matti(ätt)hameenaho.fi
www.hameenaho.fi
Twitter: @MattiHameenaho
LinkendIn: Matti Hämeenaho
FB: Kouluttaja & ongelmien ratkaisija Matti Hämeenanho
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)